Taidekoti Kirpilän kokoelmaan kuuluu 543 teosta. Näistä 18 on Juhanin vanhemmiltaan perimiä, kolme saatu lahjaksi ja yhdeksän hankittu hänen kuolemansa jälkeen. Viisi teoksista on ulkomaisten taiteilijoiden tekemiä, ja veistoksia on 38.
Taidekokoelman teoksia voidaan lainata taidenäyttelyihin kotimaassa tai ulkomailla museoalan yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Lainapyynnöt osoitetaan museonjohtajalle.
Kokoelmasta voi tilata yksittäisiä teoskuvia. Käyttöoikeuksia myönnetään tapauskohtaisesti. Kuvapyynnöt osoitetaan museoamanuenssille.
Taideteoskuvissa tekijänoikeuden haltijoita ovat sekä taiteilija että valokuvaaja. Taideteosten tekijänoikeudet ovat voimassa 70 vuotta taiteilijan kuolemasta ja valokuvan osalta suoja on 50 vuotta kuvan ottamisvuodesta. Kuvien tilaaja vastaa mahdollisista taiteilijan tekijänoikeuskorvauksista oikeudenhaltijoille, jos taiteilijan tekijänoikeus on voimassa. Oikeudenhaltijoita voivat olla joko taiteilijat, perikunnat tai tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry, jotka myöntävät edustamiensa oikeudenhaltijoiden käyttöluvat.A B C D E F G H I J K L M N O P R S T V W Y Z
(Ruotsi / Sweden)
(Tanska / Denmark)
249. Gorilla 197keramiikka / ceramics 56 x 40 x 35
(Iran)
(Ukraina / Ukraine)
495. Maisema / Landscapeöljy vanerille / oil on plywood board 38,5 x 52
(vuoteen 1941 Besprosvanni / until 1941 Besprosvanni)
Lisäksi Taidekoti Kirpilään on talletettu seuraavat Suomen Kulttuurirahaston taidekokoelmaan kuuluvat teokset: / In addition, the following artworks from the art collection of The Finnish Cultural Foundation are deposited in the Kirpilä Art Collection:
Mattas Åke, 1920–1962, Malli / Model, öljy kankaalle / oil on canvas 152 x 64
Tapper Kain, 1930–2004, Takku / Tangle 1975, mänty, korkeus / pine, height 13,5