Juhani Kirpilän mielenkiinnon kohteet taiteessa näkyvät hänen kokoelmassaan ja antavat sen runsaudelle jonkinlaisen punaisen langan. Teospaljoudesta nousevat esille henkilö- ja muotokuvat, maisemat, öljyvärimaalaukset, figuratiivisuus, ilmaisun voima, värikkyys ja vuodet 1900–50.
Hugo Simbergin (1873–1917) öljyvärimaalauksessa yhdistyvät realistinen maisema ja symbolistinen keinujapari taiteilijan fantasiamaailmasta. Maisema löytyy Viipurinlahdelta Säkkijärveltä, jossa Simbergin suvulla oli Niemenlautan sukukartano. Simberg vietti Niemenlautassa useita kesiään maalaten. Keinujina ovat Simbergin alter ego, peikko, ja valkoasuinen tyttö, jota on pidetty myös enkelinä. Asetelmassa on nähty hyvän ja pahan tasapainottelua, mutta toisaalta Simbergin peikko tunnetaan pohjimmiltaan kilttinä hahmona, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista inhimillistä. Ehkä siis tässäkin tapauksessa peikkomainen piru on vain antamassa vauhtia kyläläisille perinteisessä aisakeinussa vailla ilkeitä taka-ajatuksia.
Tämän öljyvärimaalauksen mallina istui Helene Schjerfbeckin (1862–1946) veljenpoika Måns ”Måsse” Schjerfbeck, joka toimi helsinkiläisen Lärkanin koulun (Nya Svenska Läroverket) biologian ja maantiedon opettajana. Tädilleen läheinen ja rakas Måsse nähdään usein mallina Schjerfbeckin muotokuvissa. Teoksen valmistumisen aikaan Schjerfbeck asui Ruotsissa sotaa paossa. Måssen kulmikas ulkomuoto ja vakava luonne on kuvattu huolellisesti. Pitkä ja hoikka veljenpoika tunnettiin pohdiskelijana, joka kuitenkin tarvittaessa osasi olla myös ankara opettaja. Schjerfbeckin viimeisten vuosien tyylin geometrisyys, ääriviivan korostaminen ja pelkistyminen muokkaavat myös Måssen hahmoa.
Maria Wiikin (1853–1928) pastelli- ja guassityö on Juhani Kirpilän ensimmäinen omilla rahoillaan hankkima teos. Hän osti sen vain 23-vuotiaana vuonna 1954 Helsingin Taidesalongista Kivelän sairaalasta saamallaan kesätyöpalkalla. Keräilijänuransa alussa Juhani suosi esittävää taidetta, ja koko taidekeräilynsä ajan hän hankki paljon taitelijanaisten teoksia. Wiik on teoksessaan kuvannut karun rikkakasvin pehmeästi ja herkästi. Paperi kuultaa läpi paikka paikoin, ja teoksen reunat on osin jätetty kokonaan ilman värejä.
Kain Tapper (1930–2004) veisti lapsuudenperheensä hevosen Takun pääkallon mäntypuusta. Takkua pidettiin perheenjäsenenä, ja sen kuoltua varsinkin Kain oli murheissaan. Noin kymmenen vuotta hevosen kuoleman jälkeen Tapper kaivoi sen luurangon esiin ja aloitti tutkielmansa eläinten pääkallojen parissa. Tapper oli Juhani Kirpilälle läheisin oman ajan taiteilijoista. He tutustuivat 1960-luvun alussa, ja Tapper kuului niihin harvoihin taiteilijoihin, joilta Juhani osti teoksia suoraan.
Hyvinkääläistaiteilija Yrjö Saarisen (1899–1958) rehevät ja värikylläiset maalaukset kuuluivat Juhani Kirpilän suosikkeihin. Useimmiten malleina istuivat Hyvinkään villatehtaan työläisnaiset, jotka olivat taiteilijan puolison Meeri Kallion työtovereita. Tässä öljyvärimuotokuvassa mallina poseerasi kuitenkin Hyvinkäällä asunut runoilija Impi Kauppila, joka toimi myös saunottajana ja alastonmallina. Kauppilan esikoiskokoelma ja ainoa julkaistu teos Paratiisin valloitus (1947) tunnetaan suomalaisen lyriikan modernismin merkkipaaluna. Saarisen runsaasti käyttämä kirkkaanpunainen oli Juhanin lempiväri, ja taiteenkeräilijä käytti kaikkien vaatteidensa – myös mittatilauspukujen – kanssa punaisia froteesukkia maustamassa asukokonaisuutta.
Pekka Halonen (1865–1933) kuvaa auringonvaloa hangella Tuusulanjärven maisemissa, jossa taiteilija ja hänen perheensä asuivat ateljeekoti Halosenniemessä. Tämä öljyvärimaalaus kuuluu moniin Juhani Kirpilän vanhemmiltaan perimiin Halosen teoksiin. Halonen oli ollut Juhanin isän Vilhon suosikkitaiteilijoita, ja myös Juhani itse kartutti ahkerasti Halos-kokoelmaansa. Talvimaisemiinsa Halonen ammensi inspiraatiota Italian varhaisrenessanssin mestarien, erityisesti Masaccion ja Giotton, freskoista ja Paul Gauguinin syntetistisistä talvisen Pariisin kuvauksista. Gauguin oli toiminut Halosen opettajana Pariisissa 1890-luvulla. Eurooppalaisten taiteilijoiden ihailu dekoratiivisuutta ja japanismia kohtaan 1900-luvun vaihteessa näkyy voimakkaasti myös Halosen maalauksissa.
Kangasalan erakkona tunnettu Einar Ilmoni (1880–1946) kuului Juhani Kirpilän suosikkitaiteilijoihin. Tässä noin 27-vuotiaana pastellivärein tehdyssä omakuvassa Ilmonin luonteenpiirteet tulevat hienosti esille. Vakava ilme ja pälyilevä katse kertovat ujosta, syrjäänvetäytyvästä ja hyvin uskonnollisesta taiteilijasta, joka asui lähes koko elämänsä Kangasalla neljän sisaruksensa kanssa.
Åke Mattaksen (1920–1962) kuolinvuoden omakuva esittelee avoimesti alkoholismin runteleman ja ennenaikaisesti vanhentuneen taiteilijan. Tässä öljyvärimaalauksessa Mattas on vain 42-vuotias. Taidekodin kokoelmassa on yli 40 Mattaksen teosta, enemmän kuin yhdeltäkään toiselta taiteilijalta. Juhani Kirpilää puhuttelivat tämän boheemitaiteilijan usein hyvin inhorealistisetkin näkemykset ihmisruumiista ja sen kuolevaisuudesta. Lääkärinä ja tunnettuna realistina Juhani arvosti taiteessa myös elämän rujoja ja vaikeita puolia. Hänen kokoelmansa teoksissa kaikki ei ole vain kaunista ja seesteistä. Mattaksen suuren esikuvan Vincent van Goghin olemus on tuotu mukaan tähän omakuvaan, jossa taiteilijoiden samankaltaisia piirteitä, kuten punaisia hiuksia ja partaa, on korostettu.
Elin Danielson-Gambogi (1861–1919) asui parikymmentä viimeistä vuottaan Italiassa avioiduttuaan paikallisen taiteilijan Raffaello Gambogin kanssa. Teoksessa Danielson-Gambogi kuvaa uutta kotiseutuaan Toscanan maakuntaa Livornon kaupungin lähellä. Öljyvärimaalausta voidaan pitää suorastaan pastoraali-idyllinä: lampaat käyskentelevät auringonpaisteisessa oliivilehdossa, raukean siestanajan varjot lankeavat värikkäälle kukkamatolle ja taivas väikkyy heleän vaaleansinisenä.
Kuvat: Rauno Träskelin