PEKKA HALONEN (1865–1933)

Uransa aikana Pekka Halonen matkusteli paljon sekä kotimaassa että ulkomailla (mm. Ranskassa, Saksassa ja Italiassa), vaikka hän asui Tuusulassa luonnon ympäröimänä ja kaukana Helsingin urbaanista rytmistä. Italiassa hän matkusti pohjoisesta etelään, ja häneen tekivät vaikutuksen italialaiset primitiivit ja Pompeijin freskot.

Haloselle 1920-luku oli täyden kypsymisen aikaa. Hän loi henkilökohtaisen tyylinsä. Halosen työt kehittyivät henkilökohtaisemmiksi ja intiimimmiksi. Hän työskenteli yhä enemmän eristyksissä ja valitsi myös herkemmän sekä pehmeämmän värivalikoiman. Halosen tämän vuosikymmenen teokset poikkeavat aikaisempien maalausten rohkeasta ääriviivasta ja voimakkaista väreistä.

LUONTOMAISEMAT

Juhani Kirpilä osti tämän maalauksen samana vuonna, kun hänen isänsä hankki kaksi muuta maalausta, jotka esittelevät samanoloisen maiseman ja perspektiivin. Ne on maalattu suunnilleen samaan aikaan, ja niissä on suurin piirtein sama muoto ja koko. Niille kaikille on yhteistä 1920-luvun tyylipiirteet: herkkä värivalikoima ja pehmeät määrittelemättömät ääriviivat.

Oli todella yleistä, että Halonen maalasi uudestaan ​​ja uudestaan ​​saman näkymän ja jopa saman näkökulman. Hän oli kiinnostunut kuvaamaan maisemaa eri vuorokauden- ja vuodenaikoina sekä sääolosuhteissa. Häntä kiehtoi erityisesti vesi, ja miten se heijastaa valoa eri rakenteiden mukaan.

Kolme maalausta kuvaavat samanlaista maisemaa, mutta niiden värit ja valo ovat hyvin erilaisia. Ne korostavat Halosen taitoa tarkkailla ja kuvata värin ja valon vaihteluita. Yhdessä maisemista, Violetti talvimaisema, on mahdollista tunnistaa talven valon tyypilliset kylmänvioletit sävyt. Lumi peittää luonnon, ja Halonen onnistuu ilmaisemaan sen monia valkoisen sävyjä, painoa ja rakennetta.

Kahden kevätmaiseman erot korostavat vielä paremmin Halosen kykyä ja herkkyyttä luonnon ja sääolosuhteiden tarkkailijana. Vaikka ne kuvaavat samaa näkymää, väriskaala on hyvin erilainen. Toinen maisemista, Kevätranta Tuusulassa, näyttää ensi silmäyksellä syksyn maisemalta. Siinä on synkkä ilmapiiri, harmaa sumu ja ruskehtavat sävyt. Pensaiden keskellä jäljellä oleva lumi ja rantaa pitkin sulava jää järven pinnalla, kun avoin vesi on jo nestemäistä, paljastavat, että tämä on kuitenkin kevätmaisema.

Toinen keväinen maalaus, Kevätmaisema, on laajempi näkymä samaan maisemaan kirkkaana aurinkoisena päivänä, mikä antaa selkeämmän tunnun keväästä. Tässä maisemassa voi nähdä sinistä taivasta, joka heijastuu pehmeästi järven vedestä. Kuitenkin saman lumen pensaiden keskellä ja sulavan jään järven pinnalla voi tunnistaa edellisestä maalauksesta, Kevätranta Tuusulassa. Lisäksi molemmissa maalauksissa pensaat ovat lehdettömiä, ja niiden punertava väri johtuu todennäköisesti kasvavista silmuista.

Vertailu toimii hyvänä esimerkkinä Halosen kyvystä havainnoida ja ymmärtää herkkiä muutoksia luonnossa.

Pekka Halonen suosi villiä luontoa, ja hän vastusti ihmisen vaikuttamista luontoon. Silti hän joskus kuvasi maatalousmaisemiakin, joista kaksi on Kirpilän kokoelmassa. Vaikka tässä maalauksessa ihmisiä ei näy suoraan, siinä esitellään ihmisten tekemiä rakenteita kuten maatilaa, aitoja, navettoja ja peltoja. Villi luonto on siirtynyt taustalle.

Tämän maalauksen erityspiirre on Halosen tarkkaavaisuus sääolosuhteista, kuurosateesta, jonka hän esittää tarkoilla yksityiskohdilla. Teoksessa nähdään nopeasti muuttuvat sää ja valo, tummien pilvien ja auringon välinen kontrasti sekä raikkaat ja kirkkaat värit. Nämä elementit tekevät maisemasta paitsi näkyvän myös tuntuvan.

Tätä ilmiötä on analysoinut meteorologi Seija Paasonen kirjassaan Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin.

Innoitu taiteesta meteorologin silmin! https://areena.yle.fi/audio/1-4432912