”Kätketyt kuvat – Taidekoti Kirpilän kaksipuoliset kankaat” -kesänäyttely avoinna 23.5.–29.8.2018.

Uusi ripustus asettaa näkyville yleisön harvoin näkemiä maalauskankaiden toisille puolille tehtyjä maalauksia, jotka on unohdettu tai hylätty jostakin syystä. Miksi taustapuoli on hylätty, sitä voimme jälkikäteen vain arvailla.

– Todennäköisin syy lienee yksinkertaisesti taiteilijan tyytymättömyys lopputulokseen, museonjohtaja Johanna Ruohonen pohtii.

1900-luvun alkupuoliskolla taiteilijat käyttivät kankaista usein kummatkin puolet, koska materiaalit olivat kalliita ja vaikeasti saatavissa. Jo työstettyä kangasta ei kannattanut heittää hukkaan, jos toinen puoli vain oli edelleen käyttökunnossa.

Kaikkiaan Kirpilän kokoelmassa on parikymmentä kaksipuolista teosta. Keräilijä Juhani Kirpilän (1931–1988) suosima ajanjakso näkyy myös hänen hankkimiensa kaksipuolisten teosten määrässä.

– Ripustuksemme näyttää museokävijöille maalauksia, joita taiteilija ei ollut lopullisiksi teoksiksi ja siten katsottavaksi tarkoittanut. Toivomme ripustuksen kulttuurihistoriallisen kiinnostavuuden kuitenkin hyvittävän tämän taiteilijoita kohtaan kenties epäreilun valintamme, Ruohonen kuvailee.

Kuva: Harri Tahvanainen

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan